Huippututkijan paluu ei ole läpihuutojuttu
Kun pitkää uraa tehnyt tutkija vaihtaa maata, kulkee mukana paitsi perheitä myös tutkimusryhmiä. Siksi edes paluumuutto ei aina ole ihan yksinkertaista.
”Tämä paikkahan on ihan kuin sinua varten.”
Tottahan se oli, myönsi Minna-Liisa Änkö puolisonsa huomion itsekin. Molekyylilääketieteen tenure track -professuuri Tampereen yliopistossa vastasi Änkön omia tutkimusintressejä ja uran vaihetta. Lisäksi se sopi tutkijapariskunnan suunnitelmiin palata Eurooppaan yhdentoista vuoden Melbournen-kauden jälkeen.
Sillä, että paikka oli Suomessa, ei Änkön mukaan ollut sen suurempaa merkitystä.
”Siinä vaiheessa olin työskennellyt ulkomailla jo liki 20 vuotta, koko väitöksen jälkeisen työurani. Olisin yhtä hyvin voinut siirtyä muuallekin. Minua kiinnosti vain hyvä paikka, jossa tehdä tutkimusta ja opettaa.”
(Kuva: Tampereen yliopisto)
Änkö tutkii perimän ja muun elimistön välistä viestiliikennettä hoitavaa RNA-molekyyliä ja siihen pohjautuvia syöpähoitoja. Tähän Tampereen yliopiston tekniset valmiudet ovat kansainvälistä tasoa.
”Sen sijaan henkilökuntaa on selvästi vähemmän kuin vaikka Melbournessa. Siellä jokaisella laitteella oli akateeminen vastuuhenkilö, jolta sai tarvittaessa apua ja neuvoja.”
Ummikkona omassa kotimaassa
Änkön ryhmän työ on lähtenyt hyvin käyntiin. Silti siirtyminen Suomeen ei ollut ihan helppoa. Änkö kuvaa rekrytointiprosessia erittäin hitaaksi – kaikkinensa siihen meni puolitoista vuotta.
Pitkään muualla ollut paluumuuttaja olisi myös tarvinnut töiden aloittamisessa samanlaista tukea kuin muutkin kansainväliset rekrytoinnit.
”Koska olen suomalainen ja puhun suomea, minun oletettiin hallitsevan suomalaisen yliopistobyrokratian, tietojärjestelmät sekä opetuksen käytännön asiat. Mutta enhän minä niistä mitään tiennyt – kaikki oli ehtinyt muuttua moneen kertaan vuosien saatossa.”
Kuvaaja: Helena Hiltunen. Kuva: Helsingin yliopisto
Perhe tuo takaisin
Suomessa asumisen hyviä puolia on ollut se, että Änkön perheen poika on voinut olla helpommin yhteydessä isovanhempiinsa. Hän on kuitenkin asunut koko aiemman elämänsä Australiassa, eikä perhe ollut varsinainen syy muuttoon.
”Kolmen hengen perheemme on tiivis yksikkö, ja koti on siellä missä mekin.”
Useilla paluumuuttajilla päätöksen taustalla kuitenkin painavat nimenomaan perhesyyt, kuten halu saada lapset suomalaiseen kouluun. Näin oli myös Helsingin yliopiston Sigrid Jusélius -professori Sakari Vanharannan kohdalla.
”Nuorempi lapsemme tuli juuri kouluikään ja ajattelimme, että haluaisimme heidän käyvän koulua Suomessa. Lisäksi tuntui hyvältä palata Helsingin yliopistoon, jolta olen saanut paljon. Sikälikin paluu tuntui luontevalta.”
Myös Vanharanta ehti olla ulkomailla pitkään. Vuonna 2008 Vanharanta lähti post doc -tutkijaksi New Yorkiin, jossa pääsi mukaan selvittämään syöpäkasvainten molekyylitason mekanismeja. Kausi venähti kuuteen vuoteen, minkä jälkeen hän siirtyi Cambridgen yliopistoon englantiin vuonna 2014. Siellä hän veti omaa syöpäbiologian tutkimusryhmäänsä kahdeksan vuotta. Maailmalta löytyi myös brittiläinen rahoitusalalla toimiva puoliso.
Eikö siirtyminen maailman arvostetuimpiin kuuluvasta yliopistosta Helsinkiin tuntunut askeleelta taaksepäin?
”En sanoisi noin. Minusta Helsingin yliopisto on erinomainen paikka tehdä tutkimusta. Biomedicum ei mahdollisuuksiltaan häviä millekään huippuyliopistolle. Ja parhaat tutkijat täällä ovat aivan yhtä hyviä kuin parhaat missä tahansa muualla. Vaikka palkat ovat täällä pienempiä kuin joissain instituuteissa, elintaso on kohdallaan.”
Säätiöt auttavat siirtymissä
Huippututkijan siirtyminen maasta toiseen on usein iso operaatio, jossa ei siirretä pelkkää henkilöä, vaan kokonainen tutkimusorganisaatio. Vanharanta halusi Cambridgesta mukaan tutkimusryhmänsä.
Tämä on isompi operaatio, jossa on paljon liikkuvia osia. Oma ongelmansa on yliopistojen byrokratia, joka ei aina jousta ihan niin nopeasti kuin tämän kaltaisissa siirtymissä olisi tarpeen. Vanharannan kohdalle avuksi tuli Sigrid Juséliuksen säätiö, joka auttoi järjestämään ryhmän jatkuvuuden takaavan rahoituksen.
Huippututkijoiden siirtymisen ongelmat tunnetaan myös säätiöiden puolella. Niinpä Suomen Lääketieteen Säätiö, Sigrid Juséliuksen Säätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö käynnistävät uuden Aivotuonti-ohjelman, jonka ajatuksena on helpottaa lääketieteen huippututkijoiden paluuta maailmalta Suomeen.
Kerran vuodessa haettavaan ohjelmaan voivat hakea ulkomailla uraa tehneet suomalaiset tai Suomessa opiskelleet tutkijat, jotka ovat tehneet merkittävää tutkimustyötä ulkomailla vähintään neljän vuoden ajan. Ohjelma takaa 2,5 miljoonan euron viisivuotisen rahoituksen tutkijalle, joka siirtyy ulkomailta suomalaiseen yliopistoon tai tutkimuslaitokseen.
Jatkuvuus tärkeää
Suomen Lääketieteen Säätiön asiamies Jouni Lounasmaa korostaa etenkin rahoituksen pitkäjänteisyyttä.
”Ajatus on tarjota jatkuvuutta. Tutkimuksen siirtäminen on hidasta ja työlästä, mutta ajattelimme, että viidessä vuodessa ryhmän saa yleensä jo hyvin käyntiin.”
Myös Minna-Liisa Änkö pitää jatkuvuutta keskeisenä tekijänä. Yksi häntä Tampereelle houkutellut tekijä oli tenure track -paikka, joka mahdollistaa vuosikymmenien uran ja pitkäjänteisen keskittymisen työhön.
”Mutta jo viiden vuoden rahoitus on hyvä lupaus tutkimusryhmälle. Liian usein rahoitusta pitää hakea muutamaksi vuodeksi kerrallaan, mikä syö valtavasti aikaa ja resursseja.”
Tällä hetkellä hänen tulevaisuuttaan Tampereella varjostaa kuitenkin hänen puolisonsa tilanne. Myös Änkön puoliso on menestynyt lääketieteen tutkija, eikä hänelle ole löytynyt uravaihetta vastaavaa pidempiaikaista positiota Suomesta.
Niinpä puoliso joutuu jakamaan aikaansa Suomen ja Australian välillä. Tilanne ei ole ihanteellinen.
”Seuraamme tilanteen kehittymistä, mutta jos ratkaisua ei Suomesta löydy, saattaa olla, että joudumme etsimään sitä jälleen muualta.”
Parikunnan lapsi käy Tampereella ruotsinkielistä koulua, sekä englannin kielen tunneilla, jotta kielitaito pysyy hyvänä mahdollista muuttoa varten.
”Tutkimusta voi tehdä melkein missä vain, eikä meillä ole palavaa halua olla juuri Suomessa”, Änkö huomauttaa.
Samalla hän muistuttaa isommasta kysymyksestä: jos Suomi ei ole houkutteleva paikka kansainvälistä uraa tekeville, näkyy se ennen pitkään yliopistojen tasossa.
”Myös opetus perustuu tutkimukseen ja ilman kansainvälisen tason tutkijoita ei ole kansainvälisen tason opetustakaan.”
Vanharanta puolestaan on kotiutunut Suomeen, eikä pohdi muuttoa muualle. Brittipuolisokin löysi töitä ja viihtyy Helsingissä hyvin.
Vanharanta siirtyi syyskuun alusta johtamaan Helsingin yliopiston translationaalisen syöpäbiologian tutkimusohjelmaa, joka on Suomen arvostetuimpia ja suurimpia.
”Minun kannaltani paluumuutto on mennyt oikein hyvin. Tämä on erittäin hieno paikka ihan kansainvälisen tutkimuksen huipulta.”
Kirjoittanut: Juha Merimaa