Paluumuuton helpottaminen ilahduttaa myös yliopistoja
Meritoituneet lääketieteen paluumuuttajat toivotetaan yliopistoilla tervetulleiksi. Helpoiten asiat sujuvat, jos yliopistoon ollaan yhteydessä jo hakuvaiheessa.
”Loistava hanke.”
”Erinomainen idea. Nostaa rimaa siinä, mihin Suomessa pystymme.”
Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnan dekaani Jussi Pihlajamäki ja Helsingin yliopiston tutkimuksesta, tohtorikoulutuksesta ja kehityksestä vastaava vararehtori Anne Remes eivät peittele tyytyväisyyttään säätiöiden uuteen Aivotuonti-ohjelmaan.
Aivotuonti-ohjelmassa kolme lääketieteellistä tutkimusta rahoittavaa säätiötä, Suomen Lääketieteen säätiö, Sigrid Juséliuksen Säätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö tarjoavat 2,5 miljoonan euron viisivuotista rahoitusta Suomeen palaavalle, maailmalla ansioituneelle lääketieteen tutkijalle.
”Aivoviennistä ja jopa -vuodosta puhutaan paljon”, Remes muistuttaa. ”On hienoa, että virtaa yritetään kääntää toiseen suuntaan.”
Pihlajamäki huomauttaa, ettei vastaavaa rahoitusinstrumenttia ole ennen ollut, mutta tarvetta kyllä. Hän kertoo kuulleensa kyselyistä, joissa maailmalla uraa tehneet tutkijat ovat tunnustelleet mahdollisuutta saada tukea kotiinpaluuseen. Parhaissakin tapauksissa tuki on kuitenkin jäänyt kymppitonnien tasolle.
”Se ei ole kovin paljon, kun puhutaan huippututkijoista, joilla on oma tutkimusryhmä.”
Sen sijaan 500 000 euroa vuodessa viiden vuoden kaudelle on jo hyvä alku, vaikka ei sekään toki isoa tutkimusryhmää rahoita.
”Mutta ajatuksena on tietysti se, että rahoitusta haetaan alkuvaiheen jälkeen muualtakin”, Pihlajamäki muistuttaa. Käytännössä Aivotuonti-ohjelmassa oletetaan, että palaava tutkija työllistyy Suomessa joko yliopistoon tai tutkimuslaitokseen. Tutkijan mukana saa sitten säätiöiden rahoituksen.
Yhteistyö kannattaa selvittää ennalta
Ansioituneen tutkijan ja miljoonapotin yhdistelmä on yliopistoillekin houkutteleva. Helsingin yliopiston Remes korostaa kuitenkin, että yliopiston näkökulmasta kyse on aina sopivasta yhteistyökuviosta eli siitä, onko palaajalle sopivaa paikkaa.
Aivotuonti-ohjelman hakemus tehdään yhdessä yliopiston kanssa. Yhteyttä kannattaa ottaa ajoissa, Remes korostaa.
”Näin voisimme katsoa yhdessä, löytyisikö tutkimusaiheeseen liittyvää professuuria, tenure track -paikkaa tai tutkimusta tukevaa infrastruktuuria.”
Esimerkiksi kovin massiivista infrastruktuuria ei Aivotuonti-ohjelman rahoituksella vielä pystytetä.
Sen sijaan yliopistojen kilpailuttaminen jo varmistuneen rahoituksen kanssa ei Remeksestä olisi kovin tyylikästä.
”On vaikea tehdä sitovia lupauksia esimerkiksi professuurista etukäteen. Toisaalta esimerkiksi Euroopan unionin tutkimusneuvoston rahoituksen saaneille on pääsääntöisesti löytynyt myös pysyvä työsuhde”, Remes muistuttaa.
Itä-Suomen yliopiston Pihlajamäen suhtautuminen on mutkattomampi. Hän näkee suoraan, että jos kovan tason paluumuuttajia löytyisi, ei yliopiston kannattaisi heittäytyä hankalaksi.
”Kyllä minä melkein voin luvata, että vähintään tenure track -paikka järjestyisi, ja
100 000 euroa yliopiston rahoitusta säätiön rahan päälle, jos tarpeeksi kiinnostavia tyyppejä olisi tulossa.”
Palaajan toivotaan myös jäävän
Aivotuonti-ohjelman rahoitus on rajattu suomalaisille tai Suomessa opiskelleille palaajille. Rajaus voi äkkiseltään tuntua erikoiselta – eivätkö muualla opiskelleet voisi olla yhtä hyviä?
”Minusta tällainen fokusointi on ihan perusteltu. Erilaisia rahoitusinstrumentteja on kuitenkin paljon”, Pihlajamäki toteaa.
”Paluumuuttajalla on suurempi todennäköisyys siihen, että hän todella jää ja kotiutuu tänne, eikä vain käy kokeilemassa, kunnes vastaan tulee parempi tarjous.”
Suomeen palaamista voivat hankaloittaa tutkimusrahoituksen ohella perhekuviot, etenkin puolison työllistyminen. Remes kertoo Helsingin yliopiston käynnistäneen ohjelman, jossa ajatuksena on nimenomaan auttaa kansainvälisten tutkijoiden puolisoita työllistymään Suomeen. Tähän asti ohjelmasta on saatu hyviä kokemuksia.
Myös Itä-Suomessa puolison työllistymistä voitaisiin auttaa, Pihlajamäki kertoo.
”Mutta mitään sitovia lupauksia tästä on tietenkin vaikea antaa.”
Jatkoa ohjelmalle?
Muista kehitysideoista Pihlajamäki mainitsee mahdollisuuden rahoituksen jakamisesta esimerkiksi kahdelle hakijalle.
”Ymmärrän, että nyt tähtäimessä ovat jo paikkansa vakiinnuttaneet hakijat. Mutta jos tähtäisi pykälää alemmas ihmisiin, joilla on hyviä ajatuksia, mutta ei vielä professuuria tai isoa tutkimusryhmää, heitä voisi houkutella samalla panostuksella useampia.”
Remes sen sijaan pitää nykyisestä rajauksesta.
”Minusta juuri tällainen rahoitusmuoto on se, joka meiltä on puuttunut. Tämä on jännittävä pilotti, katsotaan mihin se johtaa.”
Pihlajamäki korostaa myös jatkuvuutta. Aivotuonnissa on päätetty rahoittaa 0-1 tutkijaa vuosittain. Jos tarpeeksi kiinnostavaa hakijaa ei löydy, voi raha jäädä siis jakamatta.
Vaikka näin aluksi kävisikin, siitä ei kannata lannistua, Pihlajamäki muistuttaa.
”Tässä tähdätään isoihin kaloihin, ja isot kalat liikkuvat hitaasti. Ensimmäinen kierros kannattaa ajatella markkinoinnin kannalta – vaikka joku sopiva ei nyt ehtisi hakea, hän saattaa muistaa haun vuoden tai kahden päästä ja hakea sitten.”
Teksti: Juha Merimaa
Kannen kuva: iStock